Suomessa kaivataan aitoja sovitteluprosesseja

Olemme ehkä vähän sokeita kotimaisille asioille, joissa sovitteluprosessit voisivat avata lukkoja, kansanedustaja Pekka Haavisto sanoo. Hänen mielestään näitä löytyy ympäristökysymysten lisäksi vähemmistöihin liittyvistä asioita.

Pekka Haavisto on ollut vuosien varrella mukana erilaisissa sovittelutehtävissä kansainvälisissä kriiseissä. Usein kriisien taustalta löytyy ympäristökonflikteja. Kaikkein hankalin tilanne sovittelijan kannalta on, jos kiistan molemmilla osapuolilla on ns. uhrin identiteetti.

Videohaastattelussa Haavisto pohdiskelee ympäristösovittelun mahdollisuuksia myös kotimaassa. Teemoina vilahtelevat niin Natura-ohjelma, Talvivaara kuin Käsivarren Lappi.

Pekka Haavistoa haastattelee tutkija Reija Knuutila. Videon kesto on noin 25 minuuttia. Videon kuvasi Helsingissä 17.4.2015 Hamid Al-Sammarraee, ja hän myös editoi sen.

Haavisto oli mukana tekemässä myös YK:n ympäristöjärjestö UNEPin ympäristösovittelun tueksi laatimaa Natural Resources and Conflict: A Guide for Mediation Practitioners -opasta.

Video kuuluu Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeen asiantuntijahaastatteluihin. Jakautuuko Suomi –ohjelman hanketta koordinoi Lapin yliopisto, ja sitä rahoittaa Koneen Säätiö.

 

 

 

 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK