Lähimpänä toimiva viranomainen voisi yrittää sovitella asioita

”Eduskunnan oikeusasiamiehensihteerit Erkki Hännikäinen ja Jouni Toivola ovat ”valvojien valvojia”. He käsittelevät oikeusasiamiehelle tulleita ympäristöön liittyviä kanteluita, joita viranomaisten toimintaan tyytymättömät kansalaiset tekevät. Aiheet liittyvät ihmisten elinympäristössä tapahtuviin erilaisiin asioihin aina ympäristönsuojelusta kaavoitukseen, rakentamiseen ja hometaloihin saakka.

Kaikkiaan virastoon tulee vuosittain noin 5000 kantelua, joista ympäristöön liittyviä kanteluita on noin 150. Hännikäinen ja Toivola ovat huomanneet, että vaikkei sovittelu lain mukaan kuulukaan heidän työkalupakkiinsa, etenkin kanteluprosessin alkuvaiheessa tehty epävirallinenkin yhteydenotto paikallisiin viranomaisiin edistää asioita esimerkiksi kunnissa.
Lain mukaan oikeusasiamies voi tehdä viranomaisille ehdotuksia epäkohdan korjaamiseksi tai poistamiseksi. Varsinaisen sovitteluun rinnastettavan toiminnan he näkisivät kuuluvan paikallisille virkamiehille, jotka tuntevat alueensa erityispiirteet.

Erkki Hännikäisen työura on vienyt lääninhallituksen ympäristöpuolen tehtävistä ympäristöministeriöön. Oikeusasiamiehen virastossa hän on työskennellyt noin 25 vuotta. Myös Jouni Toivola aloitti Uudenmaan lääninhallituksessa, siirtyi ympäristökeskukseen (nykyinen ELY) ja ympäristöministeriöön. Nykyisissä tehtävissä hän on ollut vuodesta 1999.

 

Videon kuvasi Hamid Al-Sammarraee oikeusasiamiehen toimistossa Helsingissä 19.2.2015 ja haastattelijana toimi Reija Knuutila.

Video on osa Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeen asiantuntijapankin aineistoja. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen koordinoimaa yksivuotista hanketta rahoittaa Koneen Säätiö / Jakautuuko Suomi -ohjelma.


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK