Ympäristösovittelun osapuolet määrittävät pelinsäännöt

Suomen ympäristökeskuksessa erikoistutkijana työskentelevä Lasse Peltonen on päässyt uransa aikana kurkistamaan ympäristösovittelun maailmaan monesta käytännönläheisestä näkökulmasta. Väitöskirjassaan hän tutki, miten ympäristöstä tuli osa politiikkaa.

Vuosina 2012-13 hän perehtyi yhdysvaltalaiseen ympäristösovittelun perinteeseen Consensus Building Institute -tutkimuslaitoksessa ja osallistui puolisonsa kanssa Harvard Negotiation Institute -koulutusorganisaation koulutuksiin.

Tutkija Reija Knuutila jututti Lasse Peltosta Helsingissä 12.3.2015 Suomen ympäristökeskuksen tiloissa. Keskustelussa pohdiskeltiin kansainvälisten mallien erityispiirteitä ja niiden soveltamismahdollisuuksia Suomessa.

 

 Videon kesto on noin 57 minuuttia. Videon kuvasi Hamid Al-Sammarraee ja hän myös editoi sen.

 

Finland´s critical moment

Erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) työskentelevä Lasse Peltonen on tutustunut yhdysvaltalaiseen ympäristösovitteluun, jolla on pitkät perinteet. Yrityksillä on tärkeä rooli sikäläisessa sovitteluprosessissa, toisin kuin Suomessa. Lasse Peltonen ja hänen vaimonsa Jonna Kangasoja ovat kouluttautuneet sovittelijoiksi ja he perustivat äskettäin sovitteluun erikoistuneen yrityksen. Kuuntele Rae Ellen Bichellin englanninkielinen haastattelu.

 

Haastattelut ovat osa Lapin yliopiston Arktisen keskuksen koordinoimaa yksivuotista Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hanketta, jota rahoittaa Koneen Säätiö.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK